3.12.2009

Muotoilu1, toteutusvaihe

Tämä nuken päälle kaavailtu muodonmuutos eteni vihdoin ja viimein toteutusvaiheeseen. Toteutuksen yhteydessä alkuperäiset suunnitelmat totutusti vähän muuttuivat ja lopullisessa versiossa onkin huppu, sen tavallisen v-kaula-aukon sijasta.

Hihat jouduin myös ottamaan irti vastoin alkuperäisiä suunnitelmia. Nukke on allekirjoittanutta hieman kookkaampi ja kun mekon laittoi itse päälle, jäi kainaloihin ikävästi liikaa tilaa. Mekon leikkaussaumoista sai kuitenkin kätevästi ylimääräiset pois ja sitten vain hihat takaisin kiinni.


Mekosta oli alunperin tarkoitus tulla sellainen vähän rennompi juhlamekko, mutta huppu tekikin tästä ihan puhtaasti rennosteluvaatteen. Suunnitelmissa on vielä mahdollisesti muutama nappi hupun alareunaan, jolla saisi mekolle ikäänkuin korkean kauluksen. Mietin myös isoja taskuja, johon voisi säilöä avaimet, puhelimen, kätöset... 


18.11.2009

Iloisia perhetapahtumia!

Tämä t-paidasta tehty meikkikipponen vielä muistissa?


Se on nimittäin saanut sisaruksia! Virkkausinto koitui vielä yhden t-paidan, yhden vanhan yöpaidan ja muutaman valmiiksileikatun resorirullan kohtaloksi. Nyt pidän vähän aikaa taukoa näistä kipoista... jos maltan!


11.11.2009

Surrrr... tuli hame

Hame tosiaankin tuli. Harmittaa vietävästi etten osaa valokuvata paremmin, sillä kuvissa tekele näyttää vain kummastuttavalta kasalta kangasta. Livenä tämä uusi syyshame näyttää paljon kivemmalta. Oikeasti! Vanhasta trikoopaidasta tehty vyötärokaitalekaan ei ole oikeasti noin erottuvan eri värinen. Itse hamekangas on vanhasta mekosta, jonka helmassa oli ihastuttavat rimpsut jo valmiiksi (rimpsutkaan eivät tosin näy kuvasta, hmph!). Ei tarvinnut kuin pätkästä mekko sopivasta kohtaa ja yhdistää pala vyötärötrikooseen. 


Seuraavasta kuvasta löytyvät sekä eilisen kirpputorilöytö (10mm muhkupuikot, 2e!) että valmisteilla oleva pipo-kaulaliina -yhdistelmä. Kunnianhimoinen tavoitteeni on kutoa tästä muutaman metrin mittainen kaitale ja sitten... no yritetään ensiksi saada se kaitale valmiiksi.


Ja viimeisessä kuvassa myös löytöjä kirpputorilta: joulupallot 0,10e/kpl. Olivat niin nättejä, ettei voinut jättää niitä kirppikselle. Nämä oli tarkoitus laittaa lasiseen kulhoon, mutta sopivaa kulhoa ei sitten löytynytkään kotoa, joten saavat odotella lopullista paikkaansa hedelmäkorissa. Joulu saa tulla!


5.10.2009

Mummomekosta muotia, aka muotoilu1

Vanhojen vaatteiden muokkailu ja muotoilu sovitusnuken päällä on niin helppoa verrattuna siihen, että pitäisi pukea vaate päälle joka muutoksen välissä ja tarkistaa tulos peilin kautta! Tästä innostuneena julkaisenkin ensimmäisen muotoilupostauksen.

Lähtötilanne: Vanha, säären alaosaan asti ylettyvä hame, pyöreä pääntie, napitus edessä


Vaihe 1, helma: Helman lyhentäminen muodikkaampaan pituuteen, tässä tapauksessa hieman polvien yläpuolelle.


Vaihe 2, pääntie: Allekirjoittaneelle v-aukkoinen pääntie sopii paremmin kuin pyöreä. 


Lopputulos: Tsädääm! Muutamalla pikkumuutoksella mekon ilme muuttui aika paljon! Nyt U tulee tietenkin kommentoimaan, ettei huomaa mitään eroa... Omasta mielestäni mekko muuttui kuitenkin karmaisevuudesta käytettäväksi mekoksi. Ainiin, siis sen jälkeen kun nämä muutokset toteuttaa vielä ompelemallakin.

4.10.2009

Ideoita blogeista

Luen paljon käsityö/DIY/askartelu/koru/muoti/lifestyle -blogeja. Ne ovat loistavia inspiraation lähteitä jos oma luovuus meinaa tökkiä! Ideat pääsevät toteutukseen joko muokattuna, tai kuten tämän sormuksen kohdalla, suoraan Boobettesin alkuperäistä ohjetta noudattaen. Sormus on siis tehty vanhasta kellon rannekkeesta. Mitäpä tähän enää lisäämään :) (muuta kuin sen, että sormia on ihan mahdoton kuvata siten, etteivät ne näyttäisi lihavilta ja ryppyisiltä!)

Seuraavana vuorossa hame, jonka selkeät ja yksinkertaiset ohjeet löytyvät Make Fashion, Not War -blogista. Tämä ohjepostaus havahdutti minut siihen, että vaikka tässä vaatetusalan ammattilaiseksi ollaankin opiskelemassa, ei kaikkea tarvi silti tehdä vaikeimman kautta ;) Materiaalina käytin vanhaa kukkakuvioista pöytäliinaa (reunat kantattu, ei tarvinnut siis ommella edes helmaa erikseen!), vanhoja pitsiverhoja (vuori) ja trikookaistaletta, joka löytyi kangaskaupasta 0,60e hintaan.

Lopputulos löytyy alla olevasta kuvasta. Eikö niin, että kesähametta saa pitää syksylläkin jos siltä tuntuu? Vaikka tämä oli kyllä niin nopea ommella, että piankos sitä surauttaisi syysversionkin samalla mallilla.


Kuvassa myös vasta kotiutunut sovitusnukke, josta tulossa oma juttu myöhemmin. 

30.9.2009

Koruja

Vihdoin ja viimein sain kuvattua korut, jotka tein jo joskus todella kauan sitten. Näissä vaaleanpunaisissa koruissa on lasihelmiä ja Esteriinasta tilattu salpalukko ja korulinkki. Valitettavasti lukko ainakin tummui käytössä aika nopeasti.


Tämän vihreän samppirannekorun ensimmäinen versio oli ensimmäinen koruvaijerityöni ikinä. Ja siltä se vähän näyttikin. Pujottelin vain helmet peräkkäin vaijeriin ajattelematta, että lopputuloksesta tuli aika tönkkö. Purin vaijeriviritelmät ja tein korun samalla tavalla kuin ylläolevankin ja tulos oli heti vähemmän tunkkainen.


24.9.2009

Monen kuukauden projekti

Vihdoin ja viimein toukokuussa aloitettu projekti saatiin päätökseen ja mökin uudet verhot ripustettiin ikkunoihin!


Kyllä se yleisilme hieman kirkastui. Ja kerkeäähän näitä katsella sitten ensi kesänä, kun nyt jäi vähän vähälle...


16.9.2009

Hanna vs. Pandoran laatikko 2 - 1

Sain tänään valmiiksi toisen "keskeneräisten ompelusten" -laatikossa lojuneen vaatteen. Muistan, että tämä hame lensi laatikkoon, koska en osannut päättää laskosten paikkoja ja muotoja vaikka kuinka sommittelin ja testailin. Aina näytti jotenkin kummalliselta ja tönköltä. Huomatkaa alla olevassa kuvassa myös kuvausassistentti nro. 2 ja nro. 1:n häntä


Tulin loppujen lopuksi siihen tulokseen, että laitan eteen vastalaskokset ja pienennän takaosaa siten, ettei sinne tule laskoksia ollenkaan. (Jostain kumman syystä kaikenmalliset laskokset tahtoivat vaan leventää takapuolta entisestään...;)) Helmaan lisäsin pitsireunuksen. 

Pidän lopputuloksesta, mutta jos yhden asian muuttaisin niin pehmentäisin materiaalia. Laskokset laskeutuisivat kivemmin, eikä vaikutelma olisi niin tönkkö. Hameeseen on siis käytetty yhdet vanhat farkut ja vanhojenpäiväpuvun ylijäämäpitsiä. Myös vetoketju ja vyötärökaitale ovat peräisin samaisista farkuista. 


Se otsikon yksi piste Pandoran laatikolle johtui liituraitacaprihousuista, joihin ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kangasta. Jemmaan odottelemaan josko joskus tulevaisuudessa sopisivat paremmin, hih.

15.9.2009

Ompeluksia pitkästä aikaa


Sain eilen piiitkästä aikaa kaivettua esiin "Keskeneräiset ompelukset" -laatikon ja sieltä löytyi tämä puupaita. Aloitin paidan muokkaamisen lähes vuosi sitten ja sainkin sen lähes valmiiksi; kavensin sivut, avarsin pääntietä, ompelin röyhelöhihat... mutta hihojen kohdalla menikin vähän vinoon. Se, jonka piti olla sievä röyhelöhiha, muistutti ennemminkin lentokyvyttömän linnun siipeä. Tein muutamia korjauksia vain huomatakseni, etteivät ne vaikuttaneet hihojen ulkonäköön mitenkään. Sitten paita lensikin jo laatikkoon odottelemaan lisäkärsivällisyyttä.

Eilen ompelin hihat vihdoin ja viimein loppuun asti. Rypytin "siiven" kuminauhan avulla ihan kunnon poimuille ja kappas, sehän toimi. Lisäsin vielä pienet rusetit tuomaan vähän tyttömäisyyttä synkän väriseen paitaan.

Vieläkään en ole aivan täysin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka päällepäin muoto mielyttääkin jo silmää. Ei nimittäin sattunut olemaan mustaa kuminauhaa saatavilla ja käytin rypytykseen valkoista. Siitä syystä kuminauha tahtoo välillä vilkkua hihansuista. Tämän huomaa mm. ylemmästä kuvasta jos sen klikkaa suuremmaksi. Voi olla, että tälle asialle täytyy vielä tehdä jotain.

9.9.2009

Shnuudeli!


Melkein unohtui esitellä tämä taiteiden yönä tehty löytö! Näin samanlaisen luokkakaverillani ja tinkasin tietysti heti, mistä ihmeestä löytää näin suloisia puudelikoruja. Sain kaupan tietooni ja kun taiteiden yönä käyskentelimme kaupungilla liikkeen ohi, tuli koru taas mieleen. Ei muuta kuin sisään kauppaan kysymään vieläkö näitä olisi jäljellä. Myyjä selasi seinällä roikkuvat korut, joista ei ihanuutta löytynyt. Lupasi kuitenkin käydä tarkistamassa vielä varastosta ja sieltähän se sitten löytyi! Oli kaiken lisäksi vielä alennuksessa ja maksoi vain 5e. 

Minulle tulee vain harvoin sellainen "pakko saada" tunne, mutta tänä vuonna se on vainonnut jo kahdesti. Ensimmäisen kerran keväällä kun näin Citymarketissa Bullboxerin cowboynilkkurit/saappaat 20e alennuksessa ja toisen kerran nyt. 

Jostain syystä tuosta puudelin kuono-osasta tulee aina mieleen Ren&Stimpyn Ren-koira :)

5.9.2009

Oma pantteri

Isot eläimet loikkivat (ovat loikkineet jo jonkin aikaa) t-paitoihin! Alla oleva pantteri löytyy H&M kevät 2009 kuvastosta, mutta oman tee-se-itse -pantteripaitani sain aikaiseksi vasta n. viikko sitten.


Ihastuin tähän ison t-paidan kuvaan niin paljon, että pelastin paidan materiaalivarastoon odottamaan sen toista tulemista. Sinne se sitten unohtui pitkäksi aikaa, kunnes ompelukoneen puhdistamisen jälkeen iski akuutti ompelemisen tarve. Lyhensin olkasaumoja ja nostin hihat alkamaan oikealta paikalta. Sitten ompelin sivusaumat kaventaen paidan samalla soppelin muotoiseksi. Niin ja pääntien resorin leikkasin pois kokonaan. Yleisvaikutelma on paljon kivempi vähän avonaisemmalla pääntiellä. 


Koska paita edelleenkin oli niin tavallisen mallinen, halusin selkäpuolelle jotain erilaista. Päätin kokeilla tätä monessa muotiblogissakin nähtyä tekniikkaa. Tällä hetkellä tuo solmujono on kiinni hakaneulalla, koska en osannut päättää näyttävätkö riekaleet paremmalta solmittuna vai vaan suorana roikkuen. Nyt kuvasta huomaan, että jonoa voisi ihan hyvin jatkaa vaikka toiselle olkapäälle tai kapenevasti kohti niskaa. Musta osa on ihan erillistä toppia, mutta reikäkuvion lopullisen muodon varmistuttua selkäpuolelle voisi ommella ihan pysyvän suojakappaleen.


Tykkään lopputuloksesta ja paita on päässyt jo ulkoilemaankin pariin otteeseen.

17.8.2009

Nomnom


Käytiin eilen poimimassa ja mehustamassa marjoja mökillä. Kotiin löysi tiensä mehupullojen lisäksi muutama litra vadelmia (joista osa oli tosin lainattu naapurimökiltä). Vadelmista syntyi piirakka seuraavilla ohjeilla:


Pohja:
1dl voita
2dl piimää
2 munaa
2dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1tl soodaa


Pinnalle marjoja, omenoita...


Muruseos:
50g voita
2dl kauraleseitä
1dl fariinisokeria

  • Sekoita keskenään sulatettu voi ja piimä
  • Lisää munat, sokeri ja jauho-soodaseos
  • Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se pellille
  • Laita taikinan päälle täytteet (marjat tai omenat)
  • Sekoita muruseoksen ainekset keskenään ja lisää seos piirakan pinnalle
  • Paista 200 asteessa n. 30min

Ohje riittää tosiaan pellilliselle. Muruseoksen teen aina vähän soveltaen (yleensä kaksinkertaisena ohjeen määristä :P~)

11.8.2009

T-paidan muodonmuutos

Tuunasin tänään t-paidan. En tosin ihan sillä perinteisellä tekniikalla, jossa saksitaan vähän täältä ja ommellaan vähän tuolta. Tämä nukkaantunut ja värinsä menettänyt t-paita leikeltiin kuteiksi ja kuteista virkattiin kori. Ja korista tuli koti meikeille. Niin ja vanhoja nappeja on taas hyödynnetty koristeina.

Mikään varsinainen virkkaustaidon ihme tästä korista ei tullut, mutta siltikin se on monta kertaa söpömpi kuin pakasterasia jossa aikaisemmin säilytin luomivärejä. Idean sain uusimmasta Suuri käsityökerho -lehdestä, jossa oli kuva trikookuteesta virkatusta kynäpussukasta.

6.8.2009

Väkertämistä

Tämän päivän muodonmuutoskohteena oli vanha hiussolki jonka löysin mökiltä. Uusi pinta muodostui ihanista karkkien ja marjojen värisistä siemenhelmistä jotka kuuluivat nimpparilahjaani, nam nam!


Askartelin tässä aamusella myös koristeen piristämään tavallista mustaa laukkua. Virkattu kukka löytyi tädin aarrekätköistä. Lisäsin siihen vanhan napin ja hakaneulan ja kiinnitin äidin vanhaan Marimekon laukkuun. Tämä lienee sitä kierrätystä.


Tykkään tämän kukkasen väreistä kovasti. Sopiva väriläiskä piristämään laukkua, muttei kuitenkaan liian kirkas ja silmille hyppivä.


5.8.2009

Korutarvikkeita

Tilaus Esteriinasta. Kiitospussukka sisälsi valtavasti helmiä :)


Nimipäivälahja ihanalta tädiltä! Todella kauniin värisiä siemenhelmiä ja paljon korvakorukoukkuja. Näistä saa tehtyä vaikka mitä!

27.7.2009

Kiirusta

Viimeiset... monta viikkoa on pitänyt niin kiirettä vieraiden, vierailemisen, matkustamisen, töiden ja näiden välisten varustehuoltojen kanssa, että blogia ei ole kerinnyt päivittää. Tai olisi kerinnyt, mutta ei sillä tavalla rauhassa syventyen ensin kuvien ottamiseen, sitten tekstin kirjoittamiseen notepadille ja lopuksi julkaisemista ennen vielä esikatselun kriittiseen tarkasteluun.

Jotta en unohtaisi mistä kaikesta olen näiden viikkojen aikana aikonut tehdä postauksen, kerään nyt tähän listan niistä aiheista. Ja yritän toteuttaa niistä suuren osan viikolla 32.

  • Helmitilaus Esteriinasta. Ihania helmiä ja korunosia! 
  • Muutamat valmistuneet korut. Roosan väriset korvikset ja rannekoru, sammakkosetti.
  • Deodorantti/antiperspiranttipostaus. Tuotearvostelussa kaikki omistamani dödöt.
  • Päivitystä kynsilakkaperheeseen. Kahden roskiin heitetyn tilalle yksi uusi.
  • Uusi ulkoasu!
  • Ihana helmiaiheinen nimipäivälahja ja suloisimmat säilytyskorit korutarvikkeille!
  • Jäätelörasiat askartelutarvikkeiden säilöntään. Kirjahyllyn toinen muodonmuutos.
  • Eteisen muodonmuutos. (Tulossa kun sopiva kenkäteline löytyy)
  • H&M syyskuvaston herkut.
  • Bilteman kuvaston herkut. (Hahaa, yllättävää eikö vain)

13.7.2009

Askartelua

Kaivoin tänään ökkömönkiäisten ohjeen toistamiseen esille ja tein avaimenperän. Ja sitten toisen. Ja sitten kolmannen... Ohjeessa pitäisi mainita että näiden askarteleminen aiheuttaa riippuvuutta!

Ensimmäisen helmitilauksen yhteydessä ostin myös helmineulan, mikä helpottaa huomattavasti työskentelyä pikkuruisten helmien kanssa.

Jäljelle jääneet siniset muovihelmet pääsivät myös käyttöön. Rannekoru on tehty aivan samalla kaavalla kumilankaan kuin edellinenkin, mutta välihelmiä joutui lisäämään useampia ja tällä kertaa ne olivat valkoisia.

11.7.2009

Muodonmuutoksia

Sain palautetta, ettei sohvantauksen muodonmuutoksen ennen ja jälkeen kuvista kuulemma huomannut paljoakaan eroa. Saattaa olla, ettei ulkopuolinen huomaa tässä seuraavassakaan kuvassa kovasti parannusta, vaikka omasta mielestä kirjahyllyn ulkonäkö muuttui täysin! Tällainen avohylly ei ole oikein paras säilytysratkaisu pikkutavaroille (askartelu- ja ompelutarvikkeet, napit, keskeneräiset ompelukset, korut... ) , ja elättelenkin toiveita että tähän käyttöön saataisiin vielä jokin parempi hylly/laatikosto/lipasto/varasto... (Laatikot Lidlistä, 6kpl/4,95e)


Postauksen toinen muodonmuuttaja on vanha muovihelmistä tehty koru, jonka pituus oli ongelmallinen: liian lyhyt kaulakoruksi, mutta liian pitkä ranteeseen. Pujottelin helmet uudestaan kumilankaan ja isojen muovihelmien väliin tuli lisäksi violetteja siemenhelmiä. Korusta jäi vielä helmiä toiseenkin rannekoruun.


7.7.2009

Helmilähetys!

Tilasin ensimmäistä kertaa helmiä netistä, kaupasta nimeltä Kirjohelmi. Valikoima oli niin laaja, että valitseminen oli ihan tuskallista! Sain niin ison kasan helmiä ostoskoriin, että loppujen lopuksi piti vähän karsia. Lähetys saapui muutaman päivän kuluttua tilaamisesta ja aamukahvi jäähtyi kuppiinsa, kun unohduin ihastelemaan uusia postin tuomia ihanuuksiani. (Tilaukseen kuului myös pyöröpihdit, mutta ne unohtuivat kuvasta). Niin ja sydämeni valloitti lopullisesti tilaajalahjapussukka, johon oli valikoitu samantyylisiä helmiä kuin mitä tilaukseni sisälsi!

Uusia helmiä ja pihtejä piti tietenkin päästä heti kokeilemaan ja tein leppäkerttuhelmistä ja hopeoiduista korupiikeistä nimpparilahjasetin johon kuuluivat korvakorut ja rannekoru. Iih! Niistä tuli huomattavasti enemmän korun näköisiä kuin edellisistä siemenhelmiväkerryksistä! Kävi kuitenkin niin, että leppiksiä ei jäänyt tarpeeksi omiin kesäkoruihin... ja sehän tarkoittaa vain ja ainoastaan uutta tilausta ;)

Leppäkerttuhelmet eivät olleet ainoat artikkelit jotka loppuivat kesken. Näitä ihanaisia vihreitä foliohelmiä täytyy saada lisää! Rannekorutarpeiksi, kaulakoruun... Ovat niin kevään ja kesän värisiä, notta vaikka säät yrittävätkin pitää kesämielen loitolla niin nämä korut piristävät kummasti. 

2.7.2009

Muutama valmistunut työ


Sain tänään valmiiksi rannekorun metallilangasta ja siemenhelmistä. Aiheena ihanaisen kesäiset sisiliskot! Sain siskolta ohjeen näihin liskoihin ja moniin muihin ökkömönkiäisiin, joten niitä tulee esiintymään blogissa myöhemminkin.


Ensimmäisessä kuvassa alempana oleva koru on virkattu samaisesta metallilangasta kuin liskotkin. Pujotin helmet lankaan etukäteen, mutta oli aika vaikeaa arvioida langan menekkiä ja sitä mille kohtaa isot helmet kannattaisi pujottaa. Korusta ei siis tullut aivan symmetrinen. Liian pitkäkin se oli aluksi, mutta lyhentäminen oli onneksi helppoa. Molemmissa koruissa on Tiimarista ostetut lukot. En kyllä taida ostaa toista pussillista näitä halpislukkoja, sillä lukkojen jousisysteemissä(?) tuntuu olevan vikaa. Lukko ei siis palaudu kiinni itsestään vaan parhaimmillaan se pitää ensiksi vetää auki ja sitten työntää takaisin kiinni. Hankaloittaa korun kiinnittämistä yksin entisestään.

Tein myös yhdet korvakorut pitkistä korupiikeistä ja helmistä. En ymmärrä miksen ole hoksannut aiemmin, että koruja saa tehtyä itsekin näin helposti. Näidenkin yksinkertaisten, mutta sievien korujen tekemiseen meni n. 5min. Hinnaksi tuli 1,15e.


Korvakoruissa käytin siemenhelmien lisäksi tällaisia Tiimarista joskus kauan sitten ostettuja helmiä. 

  • 45kpl 0,90e (0,02e/kpl)

24.6.2009

Pikapäivitys

Vielä pikainen korutarvike/koru -päivitys. Kesäiseltä kaupunkipyrähdykseltä lähti mukaan hieman korutarvikkeita Sinooperista. Ajattelin tilata korupiikkejä netistä, mutta koska en ole vieläkään saanut päätettyä mistä nettikaupasta tilaisin, tilaus on siirtynyt eteenpäin jo kolmella viikolla. Halu päästä tekemään vihdoinkin jotain niistä aikaisemmin ostamistani korvakorukoukuista voitti ja ostin kahdenlaisia piikkejä.


Vasemmalla korupiikki 40mm, 20kpl, 2,80e (0,14e/kpl)
Oikealla korupiikki 20mm, n. 50kpl, 3,40e (0,07e/kpl)

Pidemmissä korupiikeissä toinen pää on latta ja lyhemmissä piikki on taivutettu renkaaksi.

Piti siis heti päästä testaamaan korvakorujen tekoa, vaikka ei ollut muunlaisia helmiä kuin noita pieniä. Tai no olisi ollut, mutta eivät sopineet näihin kullanvärisiin koukkuihin. Pienten piikkien vääntely oli vaikeampaa kuin luulin, mutta ensimmäiseksi harjoitukseksi nämä korvakorut saavat kelvata. Nyt vain jännittämään saattaako tällaisia ei-jalometallisia koukkuja pitää korvissa ilman ihottumaa. Ainiin, kokonaishinnaksi näille korvakoruille tuli 1,10e. Helmille en osaa laskea hintaa, joten pyöristin 1,06e hieman ylöspäin :)


Niin ja tässä lopussa vielä kuva muovihelmistä jotka löytyivät Pohjolan Pariisista. Rasiassa 10kpl helmiä 1e (0,10e/kpl).

Miten ilman tätä on pärjätty!?

Niinpä niin. Kävin ostosreissulla Tiimarissa ja Tokmannilla ja Tokmannilta ostin täysin heräteostoksena tällaisen kuumaliimapistoolin. Tai siis olen kyllä aiemminkin jo miettinyt, että tällainen olisi varmaan kätevä, mutta heräteostoksena siksi etten ollut etukäteen suunnitellut ostavani pistoolia nyt, enkä ollut vertaillut etukäteen eri merkkejä tms. No, pyssyn hinta oli 8,99e, joten 15min pähkäilyn jälkeen uskaltauduin tekemään ostopäätöksen. (Tokmannilla on yllättävän hyvät kuumaliimapistoolivalikoimat). Tässä miniversiossa on askarteluun sopiva kapea "lisä" kärjessä ja liimojakin olisi saanut ostettua eri värisenä. (Kuvassa oleva liimapaketti maksoi muuten 6,50e). Vaikuttaa siis aivan ideaalilta korujen tekemiseen.


Uutta lelua piti päästä heti testaamaan ja Tiimarista samalla reissulla ostettu kullan värinen alumiinilanka pääsi myös mukaan testiin. Langan alkuperäinen hinta oli 3,95e josta sai vielä opiskelija-alennusta 0,59e. Otsikkoon viitaten, näiden korujen askartelussa kuumaliimapyssy oli kyllä ihan ehdottoman tarpeellinen! Tavallisen liiman kanssa olisi vain sotkenut ja menettänyt hermonsa kuivumista odotellessa.

Pyöreiden korujen malli on lainattu kummitädiltä saadusta korusta. Nuottiavain kaikessa yllättävyydessään ideoitu itse :)


Kuumaliimapistooli pääsi osoittamaan käytännöllisyytensä myös koruaskartelun ulkopuolella. Miten sattuikin, että norsukastelukannulta tipahti silmä juuri samana päivänä kun pyssy kotiutui... Kuumaliimalla me paikkasimme sen!

Sohvantauksen muodonmuutos

Tuotuani ompelukoneen ja kangasvarastoni tähän asuntoon, olohuone on ollut aina enemmän tai vähemmän kaaosmaisen näköinen. Kangaslaatikoita on todella vaikea saada siistin näköiseksi kun ne tursuavat erivärisiä tilkkuja. (Huomaa kuvissa myös tärkeän näköinen kuvausassistentti)


Nyt on kuitenkin otettu askel parempaan suuntaan ja investoin kankaille säilytyspaikaksi 3kpl 55l muovilaatikoita. Aivan kaikkia kankaita ei noihinkaan laatikoihin saanut mahdutettua, mutta pahvilaatikoiden väheneminen kahteen siisteyttää jo olkkaria kummasti. Vielä siistimmän lopputuloksen olisi saanut kun olisi ostanut läpinäkymättömiä laatikoita, mutta siinä taas kärsisi käytännöllisyys. Nyt laatikon kyljestä näkee helposti mitä kankaita se sisältää.

Niin, ja alunperin pahvilaatikoita oli jäljellä enää yksi. Sitten lähdin järjestelemään varastoa, josta löytyi vielä yksi suuri pahvilaatikollinen tilkkuja! Voi ei! Jouduin karsimaan kankaita taas kovalla kädella ja sydän verta vuotaen, että sain ne uudetkin mahtumaan noin pieneen tilaan. Hamstraajan elämä on rankkaa.



Tuntui isolta menekiltä ostaa yli 11e laatikoita, mutta investoinnin kannattavuus näkyi heti kun kankaat sai vaihdettua pahvilaatikoista muovisiin. On se sohvantaus niin paljon siistimpi nyt! Tarkkasilmäinen katsoja voi jopa havaita sohvan pilkottavan laatikoiden takaa tässä jälkeen-kuvassa.

Kuvat joutui lataamaan järkyttävän suurina ja rajaamattomina, koska en päässyt varsinaisella koneella näitä muokkaamaan. Vaihdan nämä pikimmiten uusiin kunhan pääsen taas photoshopin äärelle.