1.6.2010

T-paitatehtaalta terve!

Olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa aika tiiviisti trikoon seurassa. Koulussa alkaa hommat olla tältä keväältä paketissa, joten olen käyttänyt kaikki hyppytunnit siihen, että saan hieman pienennettyä kaappeihin talven aikana pesiytyneitä kangasvarastoja. Kummallista ettei olohuoneen kangasvarasto ole pienentynyt yhtään, vaikka olen mielestäni lähes joka toinen viikko vienyt sieltä jotain koululle... Esimerkiksi kaikki nämä kankaat:


Vasemmanpuoleinen toppi on harjoituskappale painijanselkätopin kaavasta. Oikealla puolella oleva mekko on tehty kaavalla johon loppujen lopuksi päädyin. Ainiin, kaikkien tässä postauksessa esiteltyjen vaatteiden lähtökaavana on ollut Jokatyypin kaavakirjan kaavat (raglanhiha ja t-paita).

Ihanaa ilmapallokangasta löytyi ihan kahdessa värissä. Pidempi paita on tavallisen t-paidan kaavalla ja pääntie/kädentiet on huoliteltu trikoonauhalla. Lyhempi paita on raglanmallinen ja hihoissa on pienet tampit+rypytykset.

Nämä topit on korvamerkitty U:lle, jonka pyynnöstä alkujaankin rupesin miettimään painijanselkätopin kaavaa. Tämä malli ei ole selästä niin kapea kuin monet, mutta itse pidin lopputuloksesta.


Liehuhelmoista tuli kivoja kesätunikoita! Myös tässä vasemmanpuoleinen on tavallisen t-paidan kaavalla ja oikean puoleinen on raglanmallinen. Sinisemmästä tunikasta löytyi harmikseni reikä selän puolelta (aikaisempi huomio vanhojen kankaiden tarkistamisesta ennen leikkuuta, ei mennyt näköjään vielä ihan perille), joten jouduin kehittelemään siihen paikan:


Lisäsin kuvaan kontrastia jotta kukka näkyisi paremmin. Livenä terälehdet eivät erotu noin paljoa.


Tässä vielä viimeinen aikaansaannos päällä kuvattuna. 

Loppuyhteenvetona voisi sanoa, että trikoon ompeleminen on aivan ihanaa puuhaa kun on hyvät ja toimivat koneet! Ei tulisi mieleenikään rueta ompelemaan t-paitoja omalla ompelukoneellani kun tottui surauttelemaan koulun saumurilla, tasosaumakoneella ja trikookantinkääntäjätuutilla (mikähän olikaan ammattitermi tälle :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti