30.9.2010

Pikkujoulumekko

Koulussa oli tarkoitus tehdä harjoituksena juhlatoppi jossa kädentie ja pääntie käännettäisiin yhtenäisellä muotokaitaleella. Tein harjoituksesta mekkomittaisen ja jatkoin muotokaitaleesta kokopitkän vuorin.

Kangas on vanhainpäiväpuvusta ylijäänyttä satiinia, jonka ompelu ei ottanut sitten onnistuakseen millään. Jos nyt aloittaisin ompelemisen alusta niin tukisin ehdottomasti mekon yläosan paremmin. Se on nimittäin edelleenkin aika "liru" vaikka yläosan vuori on samaa satiinia kuin miehustakin. Helman laskokset olisivat myös voineet olla suuremmat, ei olisi haitannut yhtään.


Alastomana, ilman kukkia ja vyötä, mekko on aika lohduton näky. Onneksi pienellä vaivalla saa huomion vedettyä pois kinnaavista saumoista.  Koristeet on tehty mekon esillepanoa varten, mutta ne näyttävät sopivan paikoilleen niin hyvin, että taidan ommella ne kiinni pysyvästi. 

Yläkuvasta ei kamalan  hyvin erota, mutta koristukset ovat eri värisiä kuin itse mekko. Tästä alemmasta kuvasta sävyeron huomaa paremmin. Vaaleampi kangas on vanha satiinilakana, jota käytin myös helman vuorissa. Vielä sekin muistiksi itselle: älä yritä ommella vaatteita satiinilakanoista. Edes vuoria. Piste. Näissä "asusteissa" kangas juuri ja juuri menettelee kun eivät joudu kovalle käytölle, mutta vaatteeseen tehty sauma ei kestä kyllä pienintäkään rasitusta.


18.9.2010

Nyt se valmistui!

Lähes vuosi sitten aloitettu projekti on vihdoin ja viimein valmis! Olen valmistumisesta aika ylpeä, koska en ole mitään neulojatyyppiä ja tähän tuubikaulaliinaan piti kutoa piiiiiitkästi suoraa kappaletta.

Tässä se lopputulos nyt kuitenkin on:


Kaulaliinan yltää kietoa kolme kertaa kaulan ympärille. Ihana syksyasuste! Kukaan muu näitä tuubeja ei varmaan enää käytäkään, kun olivat muotia jo muutama vuosi sitten. Mutta olenkin kaikkien "muotihömpötysten" kanssa vähän hitaasti lämpenevää sorttia :)

21.8.2010

Long time no see!

Kesän ompelukset olivat melkeinpä kaikki korjausompeluita: vetoketjun vaihtoa, taskujen korjaamista, taskupussien vaihtoa... Niistä töistä ei juurikaan saanut aihetta kokonaiseen postaukseen :) Nyt syksyn tultua (ja koulun alettua) tulee taas ommeltua enemmän ja blogikin herätellään jälleen eloon.

Aloitetaan pehmeästi. Ompelin tilaustyönä vanhoista käsipyyhkeistä keittiöön sopivia malleja. Yläosa kiinnitetään tarralla ja sen saa roikkumaan vaikkapa uunin kädensijaan tai kaappien/laatikoiden vaakamallisiin vetimiin. Näitä tuli yhteensä 4kpl.


7.7.2010

Raksashortsit

Vakioasiakkaani U toivoi raksashortseihin taskuja. Lähtötilanteena vanhat college-housut, jotka oli leikattu shortsimittaisiksi. Taskumateriaaliksi oli varattu pätkät housujen lahkeista.


Housujen lahkeissa meni nauhakuja ja nauha. Asiakkaan toivomuksesta näitä käytettiin hyväksi etupuolen taskuissa. Taakse tilattiin farkkutaskut. Lahkeiden nauhaa jäi vielä sen verran yli, että sivuihin sai lenkit vasaralle/puukolle/jollekin muulle työvälineelle.


Olipa hauska pikku projekti :)

5.7.2010

Jatkoa sarjaan


Synttärikorvisten jatkoksi nimpparirannekoru.

30.6.2010

Korvakoruja

Jee! Viikonloppuna pääsee töihin ja ihmisten ilmoille :) Pyöräytin sen kunniaksi parit uudet korvakorut. Tosin ei näissä kyllä paljoa pyörittelemistä ollut kun ovat niin simppelit. Tykkään silti!


Tällaista ketjua oli kirpparilta ostetussa pussukassa, joka sisälsi rikki menneitä koruja yms. ketjuja. Pistin ketjun puoliksi ja kiinnitin korvakorukoukkuihin. Ovat aika pitkät ja näyttävät käytössä.


Puolukkakorvikset taas valmistuivat helmistä jotka ostin halvalla Suomalaisen kirjakaupan loppuunmyynnistä. Ihana tuo helmien mattainen pinta.

16.6.2010

Juhlamekosta juhlamekko

Ensimmäisessä kuvassa on mekko, jonka tein aikoinaan killan/laitoksen vuosijuhlille. Ihan ok, mutta auttamattoman tylsä! Nyt kun juhlamekon tarve on taas ajankohtainen, päätin uuden mekon tekemisen sijasta muokata tätä vanhaa.


Mekko lyheni, napakoitui vyötärön kohdalta ja laskostui helmasta. Niin ja vielä kukka rintaan, paljon parempi!